14.7.2012

Lahja

Pakko vielä pistää tännekin ylös tämä mietelmä, se on niin kaunis ja lohduttava. Eräs ihminen pisti sen mulle viestinsä jatkoksi, kiitos.

"Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa.
Ehkä hän on nyt onnellinen,
ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan
jäädä meidän elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,
vain läpikulkumatkalla.
Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut.
Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta
saadakseen kaiken kuntoon.
He hoitavat hommansa tosi nopeasti, jotkut.
Jotkut vain ikään kuin käväisevät
elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.
Hän opetti sinulle varmasti jotakin.
Ehkä hän opetti sinua rakastamaan,
antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa sinulle.
Hän opetti sinulle paljon,
ja sitten hän lähti.
Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään.
Hän antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,
mutta häneltä saamasi lahjan
sinä saat pitää ikuisesti."
(kirjasta Lahja, Danielle Steel)

Näinhän se on. Kuten olen jo sanonut, Hilla on opettanut mulle niin paljon. Yksi tärkeimmistä opetuksista on se, että hetkeen pitää tarttua. Ja sen teen nyt, aiemmin kuin ikinä uskoinkaan. Vaikka nautinkin koirattoman elämän huolettomuudesta, kaipaan silti niitä rutiineja ja ylipäätään koiraa ihan hirveästi, koti on kovin tyhjä. Oli siis helppoa päättää, etten voi antaa pelon estää elämistäni - siispä meille tulee syyskuussa uusi perheenjäsen, pieni whippettyttö! :) Kuten varmaan arvaattekin, kyseessä on edellisessäkin postauksessa mainitsemani Hillan puolisiskon Aavan pennut. En vielä tiedä, kuka tytöistä meille tulee, sen näkee kunhan pennut kasvavat viikkojen myötä. Käydään katsomassa niitä tässä muutaman viikon päästä, enkä malttaisi millään odottaa. Olen niin innoissani kuin vain uskallan olla, ihanaa saada elää taas pentuaikaa, aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä. Tulokas ei tietenkään ikinä korvaa Hillaa eikä Paavoa, mutta sille on meidän sydämissä aivan uusi ja tyhjä kolo täytettäväksi. <3

Tavataan taas alkusyksystä, nyt toivotan hyvää loppukesää kaikille. :)

13.7.2012

Vihdoin kotona


Hilla tuli tänään takaisin kotiin.

Vaan jääkö tuo kaunis uurna sen viimeiseksi leposijaksi, sitä en tiedä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei Hilla edes olisi tuolla purkissa, tai haluaisi vähintäänkin vapaaksi sieltä. Voipi siis olla, että käydään levittämässä tuhkat Rymättylään, jos vain saan uurnan enää auki. Mutta kaunis tuo silti on, jotenkin ihan Hillan näköinen, eli kyllä me se ainakin muistona säilytetään. Olen aika yllättynyt näistä tuntemuksista, jotenkin Paavon kanssa oli niin selvää, että sen tuhkat pysyvät uurnassa, ja se pysyy aina mun mukanani... mutta Hilla oli kyllä aivan erilainen, villi ja vapaa, se nauttii tuulen kanssa kilpaa juoksemisesta. :)


Kuluneet 10 päivää ovat olleet aikamoista vuoristorataa. Olen ollut töissä ihan hullun paljon, nauranut, nauttinut elämästäni, surrut, ikävöinyt ja jatkanut elämääni. Paavon kuoleman aikaan olin juuri lukion lukulomalla, joten aikaa suremiseen oli paljon enemmän - nyt on vain pakko jatkaa eteenpäin ja hyväksyä asia. Toisaalta tämä on ollut todella hyvä juttu, olen selvinnyt paljon paremmin kuin olisin ikinä uskonut. Välillä toki tulee ihan hirveitä ikävöinti- ja surukohtauksia, enkä ole kuolinpäivän jälkeen oikein pystynyt katselemaan kuvia tai videoita, viimeisiä kuvia lukuunottamatta. Sekin aika kyllä vielä koittaa, sitten aikanaan.

Mulle tulee yhä niin moni asia refleksinomaisesti esiin. Välioven pistän aina lähtiessäni kiinni, vaikka se on ihan turhaa. Pistän myös keittiön oven kiinni. Olen heittänyt tyhjiä limpparipulloja lattialle, ja muistanut vasta sitten että niistä ei ole enää mitään iloa kenellekään. Jos laitan leipää itselleni, heitän vieläkin aina jonkun murusen Hillalle. Olen myös niin usein meinannut kutsua Hillaa, tai kysyä Janilta asioita kuten koska Hilla on ollut ulkona tai onko se saanut jo aamuruoan. Kuten Paavonkin kanssa, nämä asiat unohtuvat sitten vähitellen... joskin äitini välillä kuulemma meinaa yhä heittää porkkanaa kuoriessaan viipaleen lattialle, Paavo kun oli hulluna siihen. :)

Tulevaisuus? No, ajatus koirasta pelottaa tällä hetkellä kovin. Olen suoraan sanottuna nauttinut siitä, ettei tarvitse jatkuvasti olla huolissaan tai peloissaan, tai seurata pieniäkin kivun merkkejä. Toisaalta kaipaan niitä rutiineja, mitä koira tuo mukanaan. Ollaankin nyt käyty jopa kävelylenkeillä kahdestaan, kun tuntuu siltä että pakko päästä lenkille... mutta sekin tuntuu vain niin tyhmältä ilman koiraa. Ja kaipaan jotain hoidettavaa, rapsutettavaa, kaipaan koiraa... kaipaan Hillaa. Mihinkä sitä koiraihminen karvoistaan pääsisi, vaikka pelkäänkin ihan hulluna sitä että seuraavallekin kävisi jotain. Janille on joka tapauksessa toivottavasti tulossa whippet talvella, ja pakko myöntää että kyllä mullakin on taas näkynyt uhkaavia pentukuumeen merkkejä. Masokisti mikä masokisti... huoh.

Hillan puolisisko Aava synnytti viime yönä viisi kaunista pentua, kolme tyttöä ja kaksi poikaa, aivan kuten Hillan pentueessa aikoinaan. Toinen pojista lensi aamulla taivaaseen Hillan hellään huomaan, pientä tarvittiin jossain muualla. Muut pennut voivat kuitenkin hyvin, mikä on aivan ihana asia. Olen joskus pikkutyttönä pohtinut eräänä keväänä sitä, miksi leskenlehdet kuolevat - eräänä päivä keksin siihen ihan itse vastauksen, koska tarvitaan tilaa uusille kukille. Hilla ja tämä pieni poika tekivät leskenlehtien tapaan tilaa näille neljälle vahvalle pennulle. :)

Tahdon vielä kerran kiittää teitä kaikkia kommenteistanne ja viesteistänne, olette olleet aivan ihania. Tulen kyllä varmasti pitämään seuraavankin koiran kanssa blogia, tästä jää niin tärkeitä muistoja sitten tulevaisuudessa luettavaksi, vaikka en ole vielä pystynytkään lukemaan mitään. Lisäksi kirjoittaminen on aika terapeuttista mulle, kuten olette varmaan huomanneetkin. Siispä kiitos. <3

Viimeisenä aamuna... Voi kunpa mä voisin antaa vielä kerran pusun tuohon kuonoon, maailman ihanin nenu. <3
Kaikki lelut levällään, Hilla onnellisena riehumisen jälkeen, takajalat vaan harottaa :)

Viimeinen kuva. Mamma mitä sä oikein itket, ihan mälsää, mentäiskö vaikka ulos? Jooko?